Mielessä kukkaset toukokuun tuijotan iltaan mustaan.

Hopeareunukset pilvillä on,

mutta reunaa pilven ei missään näy.

Vain viileä tuuli mun luokseni käy

poltteeseen kaipuun tuo huojennustaan.  

Ja elämä jatkuu kuin jatkuukin

vaikka kaiken jo loppuvan luulin.

Syvä hiljaisuus on täällä nyt,

missä ennen sun puhettas kuulin. 

Täällä ei ole enää mitään

joka kodiksi muuttaa huoneen. 

Minä vain vieraassa talossa 

pysähtyneessä valossa.

Olen muuttunut osaksi kuvaa.

osaksi metsää lakastuvaa.

Noniin, siinä se. Hiomaton runo. Ehkä palaan jonakin päivänä muokkaamaan sitä.