En voi itse sanoa tarkalleen hetkeä jolloin tuli uskoon. Uskonratkaisun tietoisen julkituomisen hetken kyllä muistan. "Sanan ja rukouksen" illassa syksyllä 1993 sanoin tulleeni uskoon hiihtolomalla samana vuonna, n. 10 vuotta myöhemmin sanoin kaanaankielellä, että silloin 1993 "Pyhä Henki esitteli minulle itsensä Kristusta kirkastaen."

Uskoni alkuhetket ovat kuitenkin hämärän peitossa. Ehkä se oli vanhan "kansakoulun" penkillä, tai vieläkin kauempana, pyhäkoulun lapset hyväksyvässä ilmapiirissä. Siellä luullakseni kuulin että Jumalaa voi rukoilla ja lapsen mutkaton mieli talletti tämän tiedon innokkaana. Muistan hyvin varhaisia rukouksia omasta nuoruudestani.

Ihmettelen, että ymmärsin Jumalasta tunteen tasolla yllättävän paljon. Turvauduin Häneen hädässäni, esitin toiveita ja olin halukas menemään sinne, mistä Hänestä puhuttiin. Kaipasin Hänen läheisyyteensä ja tiesin että niin oli oikein ja hyvää. Luotin Hänen rakkauteensa ja ymmärrykseensä itseäni kohtaan ja senkin ymmärsin ettei Hän pidä pahoista teoista. Uskon että ilman Pyhää Henkeä mikään näistä ei olisi mahdollista. 

Myös nuoruuteni epäilyksissä ja harharetkissä sain tuntea Jumalan minua ohjaavan. Muistan esim. kun kokeilin spiritismiä. Tunsin selvästi, kuinka minulle tuli kielto: "Tätä asiaa sinun ei kuulu tehdä! Tämä ei ole "sinun juttusi". " Tottelin tuota käskijää,  sen kummemmin ajattelematta, että kyseessä oli Jumalan ohjaus. Ymmärsin vain, että tuo "joku" joka minua kielsi, tahtoi minulle hyvää ja suojeli minua.

 Samoin Herra myöhemmin irroitti minut horoskooppien laatimisesta. Painajaisunien kautta Hän osoitti, että olen tekemisissä hyvin mustien voimien kanssa, jotka uhkaavat nielaista minut kuin saaliin. Menin silloin kirkkoon, olin 24-vuotias. Tunsin itseni siellä kirkossa todella syntiseksi. Saarnan aihe oli "Jumalan rakkaus" ja muistan yhä, kuinka Herra puhutteli minua, kuinka tajusin, miten pientä on oma rakkauteni ja kuinka oikeastaan en osaa ollenkaan rakastaa.  Siitä huolimatta Jumala rakasti minua, ja otti vastaan lupaukseni, etten koskaan tee enää horoskooppeja. Hän myös vapautti minut välittömästi painajaisista.

Uskoni oli erittäin epämääräistä, mutta eräs asia oli selvää. Jumala kohteli minua jo silloin kuin omaa lastaan, armahti, antoi anteeksi, suojeli, opasti, auttoi ja rankaisi, että oppisin mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.

Silloin kun uskoni on vahva, ajattelen että uskon alkaja ei ole ihminen, vaan Jumala. Tunnen usein syvästi että vaikka uskonratkaisun tein tuolloin helmikuussa 1993, Jumalan oma olen ollut koko ikäni.

Minulla on ollut useita masennusjaksoja jolloin on vaikea uskoa Jumalan rakkauteen ja ohjaukseen yllämainitulla tavalla. Olen käynyt läpi myös murroksia, jolloin entinen usko on pyyhkiytynyt pois kuin korttitalo ja loppujen lopuksi palanut poroksi. Syvä epätoivo on vallannut minut ja monet ikävät tapahtumat ovat kuljettaneet pois uskoni rippeetkin kuin tornado joka nielee sisäänsä kaiken tielleen osuvan.

Suuremman pettymyksen ovat tuottaneet uskovat ihmiset. Loppupeleissä yleensä myös mahtava "Minä Itse", joka ei ole vähääkään mukautunut Jumalan tahtoon eikä tullut Kristuksen kaltaiseksi. Siinä sivussa olen tietenkin ollut myös hyvin pettynyt Raamattuun ja asettanut kyseenalaiseksi sen Jumalallisen alkuperän. Eiköhän vain ne olleet ne perin sovinistiset patriarkat, jotka sysäsivät syntiinlankeemuksen syyn pääasiassa vaimon vastuulle, mistä syystä he olivat ikuisesti oikeutettuja alistamaan ja sortamaan sekä halveksimaan naista.

Nyt, kun päivitän tätä usko-osiotani 2.9.2009, on usko taas minussa.  Kuinka se on mahdollista? En tiedä ja se asia lisää luottamustani Jumalan johdatukseen minunkin elämässäni. 

Menin tieten tahtoen täällä netissä foorumille, jossa Jumalaan, uskoviin ja uskontoihin pettyneet voivat purkaa tuskaansa ja vihaansa. Kun aikani siellä oksensin ulos pahaa oloani, huomasin - ei usko minusta mihinkään ole mennyt. Tarvitsen Jumalaa, en voi elää ilman Häntä. Rukous on ajatuksissani päivittäin, ilman sitä en kestä elämääni, vaan tulen katkeraksi kitkeräksi vanhaksi muijaksi. (Joka on kuulemma pirun kamalin tekele.) 

Tunnen Jumalaa yhä vähemmän. Itseäni enemmän. En voi muuta kuin koettaa luottaa Hänen armoonsa myös elämäni syksyssä.  

 

 

MINÄ USKON....

Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan...

JOS Jumala on kaikkivaltias, miksi Hän sallii kärsimyksen, epäoikeudenmukaisuuden, sodat, vainot ja kidutuksen?  Onko Jumala paha? Eikö Hän välitä ihmisestä? Vai onko Hän sittenkään kaikkivaltias?

JOS Jumala on hyvä, Hän ei voi olla kaikkivaltias, koska sallii kaiken tuon olemassaolevan pahuuden.

JOS Jumala on kaikkitietävä ja näkevä, miksi Hän ollenkaan loi ihmisen? Olisi tyytynyt eläimiin ja muuhun luontoon.

Nämä ylläolevat kysymykset ovat useimmin esitettyjä koskien kaikkivaltiasta, hyvää, kaikkinäkevää, tietävää ja ymmärtävää Luojaa, joka on oikeudenmukainen , Pyhä ja tutkimaton.  Jumala on rakkaus.  Rakkaus on suurinta ja voimakkainta. Rakkaus lopulta voittaa tässä pahassa maailmassa.

Miksi maailmasta tuli paha?

Se on uteliaisuuden, vapauden ja vapaaehtoisuuden hinta. Liian suuri hinta useimpien mielestä - minunkin.

En ymmärrä miksi Jumala loi jotakin näin paradoksaalista, kuin ihmisen. Omaksi kuvaksi, Jumalan kuvaksi...?

Mutta Jumala on rajaton ja ihminen rajallinen. Jokaisen sukupolven on uudelleen löydettävä ihanteet ja totuus ja elämä on useimmiten liian lyhyt näiden löytymiseen ja ihmisen järki ja tunteet liian vähäisiä syvälliseen ymmärtämiseen.

Ihmisviisaus hapuilee kohti Jumalaa ja ehkä hapuilee ihan oikeasta suunnastakin, mutta ei sittenkään löydä. Sillä me olemme sokeita, ja puutteellisia kaikin tavoin. Näin Jumala on parhaaksi nähnyt ihmisen suhteen.  

Merkillisillä tavoilla Jumala on itsestään kertonut ihmiskunnan historiassa ja nykyisyydessä. Hän valitsi yhden kansan, jonka kohtaloiden kautta kertoi suuren kertomuksen Jumalasta ja Hänen viisaudestaan, uskollisuudestaan ja rakkaudestaan. Joka sydämellään tämän ymmärtää, tajuaa, miksi Jeesuksen oli tultava ja kuoltava. Ihminen, ikuisesti tyytymätön ja sokea, uppiniskainen ja Herran hyvyyden unohtava kääntää jatkuvasti katseensa kaikkialle muualle kuin Jumalan tekoihin. Omia tekojaan hän ihailee, sillä ne hän voi ymmärtää, Jumalan tekoja ei.

Uskon Jeesukseen Kristukseen , Jumalan ainoaan Poikaan, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta....

Mitä enemmän aikaa kuluu, sen enemmän tunnen tarvitsevani Jeesusta. Hän on tulkki minun ja Jumalan välillä, Sovittaja, Vapahtaja, Lunastaja ja esirukoilija. Hän seisoo minun ja sen kuilun välissä, joka on tie helvettiin. Hän ei anna minun sinne joutua.

En voi kuin ihmetellä Jeesusta! Kuinka hän jaksaa meitä sietää ja katsella ja vielä rakastaakin? Hänen voimansa ja kärsivällisyytensä on ihmeellistä, samoin se ettei Hän väsy. Kaikkein ihmeellisintä kuitenkin on Hänen uskonsa. Minulla on usein pelkoja ja epäilyksiä. Masennun, en jaksa uskoa taivaaseen, enkä siihen että minä sinne joskus pääsen. Mutta Jeesuksen uskossa riittää kaikille hänen  omilleen.  

Kärsi Ponttius Pilatuksen aikana. Ristiin naulittiin, kuoli ja haudattiin.

Tämä on kaikkein helpommin uskottava asia Jeesuksen elämässä. Näin tapahtui, näin yhä tapahtuu. Ihmisiä kidutetaan kuoliaiksi. Ristiä ei ehkä enää käytetä. Sanotaan, että kuolema ristillä on yksinkertaisuudessaan kaikkein tuskallisimpia tapoja kuolla. Kuolemaan liittyy lisäksi pilkka ja häpäisy, äärimmäinen nöyryytys.

Jeesus, Jumalan poika otti ristinsä ja uupui sen alle. Tätä pitivät katsojat varmana merkkinä siitä, ettei Hän ollut mikään Jumalan poika. "Jos olet Jumalan poika, astu nyt alas ristiltä!" huusivat pilkkaajat. Jeesus ei tehnyt niin. Hän kuoli. Opetuslapsetkin pitivät tätä tapahtumaa merkkinä siitä, että Jeesus oli vain ihminen, Jumala ei asunutkaan Hänessä.

Ristillä niin olikin. Jumala kuoli ristillä oman itsensä hylkäämänä. "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!?" Jeesus siteeraa tässä psalmia 22, mutta samalla toteaa asian, joka tapahtui. Ihmisten synnit tulivatJeesuksen päälle ja Hän kuoli ihmisten puolesta ihmisen kuoleman.  Niin kauan sitten Jumalan viholliselle orjaksi antautunut ihminen oli ostettu vapaaksi. Hänestä oli maksettu kallein hinta, mikä maan päältä löytyi. Sen teon edessä vihollinen ei muuta voinut kuin hampaitaan kiristellä. Hänestä ei olisi ollut sellaista tekoa tekemään.

Astui alas Tuonelaan...

Tämä lohduttaa minua. Herra meni sinne, minne jokainen ennen häntä kuollut oli mennyt. Käännöksen sana "Tuonela" on puhtaasti suomalainen. Kun tuo sana lausutaan/kirjoitetaan, tulee mieleen varjojen maa, jossa on kylmää ja karua autiutta, vain kuolleet siellä odottavat kohtaloaan, kenties nukkuen rauhassa, kenties levottomana vaeltaen. Mitä Jeesus teki tuonelassa?

Sanotaan että Hän meni kertomaan sinne evankeliumin ilosanoman. Paavali jossakin kirjeessään näin sanoo, muistaakseni.  (Oikea kohta on  1. Pietarin kirjeen luvusta 3:18-20, kirjoitti mulle Noora kommentissaan.)Näin kukaan ei jää osattomaksi pelastuksen armosta. Laulussa sanotaan:

"Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois.                       Ei yhtäkään ulos Hän sulje, eikä unhoita ketään pois."

Nousi kolmantena päivänä kuolleista.

Tämä puolestaan on hyvin vaikea asia uskottavaksi. Ilman Pyhän Hengen läsnäoloa ei ihminen voi tätä asiaa uskoa. Kun uskova antaa elämänsä Jeesukselle, tutustuu hän piankin Pyhän Hengen toimintaan maan päällä ja uskovan elämässä. Pyhä Henki on "Kristus meissä", sanoi ensimmäinen sielunhoitajani, jonka opastuksella otin ensi askeleitani uskovana. Kun Jeesus oli maan päällä ylösnousseena, hän kertoi Pietarille ja muillekin oppilaille, että menee pois, Isän tykö. Opetuslapset tulivat tästä murheelliseksi, mutta Jeesus sanoi: "On hyvä, että minä menen pois, sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja voi tulla teidän luoksenne."

Ylösnoussutta Kristusta eivät hänen opetuslapsensa heti tunteneet. Kyyneleinen Magdalan Maria luuli häntä puutarhuriksi. Mutta kun Jeesus sanoi: "Maria!" niin tämä heti tunsi Jeesuksen. "Minun lampaani tuntevat minun ääneni", oli Jeesus sanonut aikaisemmin, ennen kuin Hänet oli ristiinnaulittu.

Emmauksentien murheelliset opetuslapset eivät myöskään tunteneet seuraansa liittyvää Jeesusta, joka Mooseksesta alkaen selitti heille, kuinka juuri näin piti tapahtua, että Ihmisen Poika kärsii ristinkuoleman ja sitten kolmantena päivänä nousee kuolleista. Kun he sitten viimein tunsivat hänet, hän katosi heidän keskuudestaan huoneesta, jossa he olivat. Silloin he sanoivat: "Eikö meidän sydämemme ollutkin rinnassamme kuin palava, kun hän selitti meille kirjoituksia!" He uskoivat, sillä Pyhä Henki sytytti heidän sydämensä, kuten yhä tänäkin päivänä tapahtuu.

Myös Saulus, kristittyjen vainoaja kohtasi Jeesuksen Damaskoksen tiellä. Hänen kääntymyksensä pakanain apostoliksi, Paavaliksi, kertoo hyvin väkevästi Jeesuksen ylösnousemisesta ja siitä että Hän elää ja me saamme olla Hänen seurassaan Pyhän Hengen välityksellä.

Astui ylös taivaisiin ...

Tämä on aivan yhtä käsittämätön ihmiselle, kuin ylösnousemuskin. Raamattu kertoo siitä yksinkertaisesti: "Pilvi verhosi Hänet, eivätkä he enää nähneet Häntä." Vanhemmassa käännöksessä sanotaan: "Kun Hän oli nämä sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään."

Näiden käännösten ero johtuu ihmisten muuttuneista mielikuvista ja tiedosta. Nyt tiedämme, että ylhäällä on avaruus ja Jumalan taivas, josta Raamatussa puhutaan ei ole avaruudessa, vaan toisessa ulottuvuudessa, jonne emme voi päästä, niin kauan kuin olemme ruumiimme materiaan sidottuja. Raamatun mukaan emme pääse Taivaaseen kuolemammekaan jälkeen mitenkään omin avuin, vaan Herra meidät sinne vie. Jeesus meni sinne edellämme ja Hän tulee myös meidät sinne kerran noutamaan. Ei meidän tarvitse yrittääkään ymmärtää tätä. Ojentakaamme vain kätemme, että Jeesus voi tarttua niihin ja auttaa meitä uskoon toivoon ja rakkauteen ja viimein perille Jumalan Valtakuntaan.